Toiminnanjohtajan paikka auki!
Ski Jyväskylän toiminnanjohtaja Teemu Vesala on nimitetty Suomen Ampumahiihtoliiton lajipäälliköksi 1.9.2023 alkaen. Seuran hallitus on aloittanut uuden toiminnanjohtajan rekrytoinnin.
Nykyisen toiminnanjohtajamme siirtyessä uusiin tehtäviin, Ski Jyväskylä hakee työtä jatkamaan uutta toiminnanjohtajaa. Valittavan henkilön tulisi olla lajia ja urheiluseuratoimintaa tunteva aikaansaava organisaatio-osaaja, joka omaa hyvät vuorovaikutustaidot.
Toiminnanjohtajan tehtävänä on lähtökohtaisesti vastata päivittäisestä seuratoiminnasta. Kehittää hallintoa ja seuran tapahtumia, keskittyä toiminnan organisointiin ja uudenlaisen toiminnan luomiseen. Toimenkuvaan kuuluu sisäinen ja ulkoinen tiedotus, erilaisten tapahtumien ja markkinointikampanjoiden kehittäminen ja toteuttaminen, uusien yhteistyökumppanuuksien luominen sekä sidosryhmäyhteistyö. Toimenkuvaa voidaan muokata valittavan henkilön vahvuuksien ja osaamisen mukaan.
Odotamme toiminnanjohtajalta innokkuutta ja motivaatiota kokeilla uusia asioita ja valmiutta kehittää jo olemassa olevaa seuratoimintaa yhteistyössä seuran hallituksen, työryhmien ja vapaaehtoisten kanssa sekä halua kasvattaa Ski Jyväskylän tunnettavuutta ja kilpaurheilutoimintaa.
Hakijalta odotetaan hyviä viestintätaitoja, verkostoitumista, talouden tuntemista. Kielitaito sekä myynti- ja markkinointiosaaminen katsotaan eduksi.
Työsuhde on aluksi määräaikainen ja tehtävän aloitus sopimuksen mukaan. Työaika sovittavissa osa- tai kokopäiväiseksi. Työ sisältää ilta- ja viikonlopputöitä.
Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen 21.8.2023 mennessä osoitteeseen
toimisto@skijyvaskyla.fi. Viestiin viitteeksi ”Toiminnanjohtaja”.
Hakijoiden haastattelut voidaan aloittaa jo hakuajan puitteissa ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja antaa:
Hallituksen pj. Jarkko Kauppinen, 050 919 3136
Toiminnanjohtaja Teemu Vesala, 050 5222 664