Lasten Lumipäivät suuntaavat tällä viikolla Sisä-Suomen yliopisto- ja liikuntakaupunkeihin, Jyväskylään ja Tampereelle. Maailman parhaana lasten lumitapahtumana viime keväänä palkittu kiertue on liikuttanut alkuvuoden aikana jo lähemmäs 4000:a lasta, ja meno vain kiihtyy helmikuun lähestyessä.
Jyväskylän Lumipäivät järjestetään 29.-30. tammikuuta Laajavuoressa. 400 koululaisen lisäksi Laajavuoressa liikutetaan lapsiperheitä iltatapahtuman merkeissä tiistaina 29.1. klo 18-20.
Jyväskylän tapahtuman järjestelyistä vastaavan
Minna Truhposen
mukaan ennakkojärjestelyt ovat sujuneet hyvin. Ski Jyväskylän
nuorisovalmennuksen koordinaattorina toimiva Truhponen odottaa jo
innolla näkevänsä paljon lapsia suksilla. Iltatapahtumaa
hän suosittelee lämpimästi.
– Kannattaa tulla pitämään hauskaa suksilla! Meininki tulee olemaan
hieno, kun Laajavuoren rinteet ovat vieressä auki ja musiikki soi.
Laajavuoren rinteiden juurelta Lumipäivien kiertue siirtyy torstaiksi 150 kilometriä lounaaseen, Tampereelle ja Kaupin urheilupuistoon. Jyväskylän tavoin Tampereella liikutetaan kahden päivän aikana noin 400 koululaista. Mukana järjestelyissä on peräti neljä seuraa: Tampereen Pyrintö, Tampereen Hiihtoseura, Teiskon Urheilijat ja Kangasalan Kisa.
Pohjoismaiden suurimmassa sisämaakaupungissa tapahtumaan on panostettu paljon. Tampereen Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden organisoimaa tapahtumamarkkinointia on näkynyt muun muassa paikallisliikenteen busseissa.
Tapahtumavastaava
Kari Kolppo intoilee jo erityisesti torstaina 31.1. klo 17-20 järjestettävästä iltatapahtumasta.
– Tulossa on elämyksellinen ja hauska liikuntatapahtuma, jossa
opastetaan koko perhettä innostumaan lumilajeista. Paikallisille
seuroille tämä on iso ponnistus, mutta myös iso mahdollisuus.
Kolppo kertoo tapahtuman jättävän jälkensä Kaupin urheilupuistoon.
– Osa rasteista jää pysyvästi tapahtumapaikalle hiihtoharrastajien
iloksi. Tarkoituksena on luoda helposti huollettavat ja käytettävät
rastit. Tämä helpottaa esimerkiksi opettajien liikuntatuntien
järjestämistä.
Jyväskylän ja Tampereen lumista meininkiä voi seurata tuttuun tapaan sosiaalisen median kanavissa. Lumilajit Liikuttavat -sivut löytyvät niin Facebookista, Twitteristä kuin Instagramistakin.
***
Lasten Lumipäivät on Suomen Hiihtoliiton ja suomalaisten lumilajien seurojen järjestämä kiertue, joka tarjoaa innostavaa ja monipuolista lumiliikuntaa alakouluille koulupäivien aikana sekä lapsille ja perheille illalla perhetapahtumassa. Tapahtumakiertue on kaudella 2018-2019 järjestyksessään kuudes. Kiertuepaikkakuntia on 25, tapahtumapäiviä yli 60 ja tavoitteena on liikuttaa 15 000 lasta, opettajaa ja vanhempaa suksilla hauskasti ja monipuolisesti. www.lumilajitliikuttavat.fi
Videoita LUMISPORT TV (YouTube)
Seuraa Tuiskua some-kanavissa
Facebookissa,
Instagramissa ja
Twitterissä
#lumilajitliikuttavat #lastenlumipäivät #tuiskuseikkailee