Ski Jyväskylä järjesti 29.-30.1. 2-päiväiset FIS-kisat Vaajakoskella vuoden 2014 SM-hiihtojen näyttämöllä. Kun aikanaan SM-mitaleista kamppailtiin näissä Savonmäen maastoissa, järjestäjää ja kilpailijoita koetteli aikainen kevät ja lumipula. Silloin kisoja käytiin lyhennetyillä laduilla, eivätkä legendaariset 70 metrin korkeuseroihin yltävät ”big roger” ja ”happonousu” tai hirmuinen ”savo black” lasku haastaneet hiihtäjiä, eikä niitä kisakäytössä ole sen jälkeenkään koettu. Nyt lumen puutteesta ei ollut tietoakaan ja Valtteri myrsky tuprutti vielä lauantain kisan jälkeen parikymmentä senttiä lisää, mikä teki jo muutenkin vaativat ladut entistäkin raskaammiksi. Yksi maamme vaativimmista kisaladuista sai vihdoin tulikasteensa.
Lauantaina naisten perinteisen tyylin 5 km:llä pariviestin Suomen mestari ja SM kympin pronssimitalisti Vantaan Hiihtoseuran Anni Kainulainen piti kovinta vauhtia ja löi toiseksi tulleen Ikaalisten Urheilijoiden Hilla Niemelän 24,2 sekunnilla. Kisa kakkossijasta oli mahdollisimman tiukka, sillä Lempäälän Kisan Oona Kettunen jäi siitä lopulta vain yhden kymmenyksen.
Miesten kympillä Ski Jyväskylän Sami Lähdemäki näyttää kuntoutuvan vauhdilla, sillä toiseksi kiiruhtanut Jämin Jänteen Aku Nikander joutui taipumaan yli 43 sekunnin päähän. Kolmannesta sijasta kävivät Mikkelin Hiihtäjien Juho Neuvonen ja Keravan Urheilijoiden Wiljam Mattila kovan taistelun ja miehiä erotti maalissa vain 0,6 sekuntia. Molemmat jäivät voittajasta jo reilun minuutin.
Sunnuntaina vapaan tyylin 20 km:llä Lähdemäestä tuli kisojen kaksoisvoittaja varsin selvällä marginaalilla, kun hän hiihti minuutin aiemmin lähteneen Tampereen Yrityksen Waltteri Vinkanharjun kiinni ja kaksikko saapui maaliin yhtä matkaa. Vuokatti Ski Teamin Turo Sipilä oli alkumatkasta lähellä voittajan vauhtia, mutta jäi lopulta 2,5 sekuntia kakkossijasta. Inarin Yrityksen Reima Idström oli neljäs jo 2.49 kärjen takana.
-On mukava, kun välillä saadaan hiihtää laduilla, jossa hapenottokyky ratkaisee. Rankoissa nousuissa sain kaivettua esiin talven toistaiseksi parasta vauhtia, kertoi kisojen tuplavoittaja Sami Lähteenmäki, joka ilmiselvästi on hakemassa kevään Suomen Cupeista ja SM-kisoista uransa parhaita sijoituksia.
Päivän ehkäpä ylivoimaisinta vauhtia nähtiin naisten kisassa, jossa Ski Jyväskylän pitkille matkoille tähtäävä Sini Alusniemi ei antanut nuorempiensa yllättää, vaan luisteli 10 km lähes minuutin ja 8 sekuntia kakkoseksi sijoittunutta Lempäälän Kisan Heta Jalosta nopeammin. Kolmanneksi kovinta vauhtia paineli Ski Jyväskylän Eevakaisa Loukusa, joka löi vajaalla kahdella sekunnilla Oona Kettusen.
Kisan tunnelmiin voit palata seuraavissa kuva-albumeissa:
Henna Takalan kuva-albumi.
Pablo Casson kuva-albumissa löydät yli 250-kuvaa kisaviikonlopulta. Kuvia saa ottaa käyttöön, kunhan mainitsee kuvaajan sekä tägää somessa jaettaessa Instagram tilin @pablocassosport.
https://www.flickr.com/…/189727198…/albums/72177720296320462