Hiihtokoulujen osallistujamäärät ovat kasvussa, ja tästä syystä hiihtokouluohjaajia tarvitaan lisää. Ski Jyväskylä hakeekin lisää hiihtokoulujen vastuu-/apuohjaajia talvelle 2019-2020.
Ski Jyväskylä on Jyväskylässä toimiva maasto- ja ampumahiihtoseura, joka tänä keväänä luokiteltiin Suomen parhaaksi maastohiihtoseuraksi. Liikutamme niin lapsia, nuoria, aikuisia kuin mastereitakin sekä harraste- että kilpahiihtotasolla. Aktiivijäseniä seurassa on noin 250. Seura on saanut alkunsa jo 1977 osana Huhtasuon Kisaa, ja se on tunnettu aiemmin myös nimellä Huhtasuon Hiihto 2000. Vuonna 2016 seuran nimeksi tuli Ski Jyväskylä.
Ski Jyväskylä hakee 2-3 hiihtokoulujen vastuu-/apuohjaajaa. Vastuuohjaajalta edellytetään ohjauskokemusta, omatoimisuutta, jonkinlaista hiihdon lajituntemusta sekä kykyä suunnitella ja toteuttaa tunti itsenäisesti. Apuohjaajilta kokemusta vaaditaan vähemmän, oma innostus ja valmius oppia riittävät. Oma hiihtotausta katsotaan eduksi. Myös auto katsotaan eduksi, hiihtokoulut sijaitsevat ympäri Jyväskylää.
Työaika: Osa-aikatyö, riippuu ohjattavien ryhmien määrästä. Työ sijoittuu pääasiassa arki-iltoihin 17-20 väliselle ajalle mutta myös viikonlopputyö on mahdollista. Tarkemmat työajat sovitaan erikseen. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Palkkaus: Ryhmästä riippuen 10-15e / ohjauskerta.
Hakemukset: vapaamuotoiset hakemukset jatkuvalla haulla 31.12.2019 saakka sähköpostitse osoitteeseen skijyvaskyla@gmail.com. Ohjaajat rekrytoidaan sopivien löydyttyä.
Lisätietoja: Minna Truhponen, 045-6174555 (ma-pe 9-15), skijyvaskyla@gmail.com